Ollut raskas matka tämä vieroitus kun tekee avioeroa (3v tytär), isoa työprojektia ja organisaatiomutoksia töissä, toipuu masennuksesta, yrittää rakentaa omaa elämään ja perusturvallisuutta jne.

Ja nyt alkaa tuntua jossain se kaikki jopa epäinhimillisyyksiiin menevä venyminen. Ihminen venyy paljon mutta ei mihin tahansa. Koen syvää uupumista enemmän kuin masennusta. Uupumus joka saa kropan painamaan 3 tonnia ja sitä kautta mieli alkaa uupua. Hyvä esimerkki kun kävin viime lauantaina kävelyllä tunsin sen kaiken uupumuksen ja nimenomaan kropassa. Tuntui etten jaksa edes takaisin kotiin. Kun pääsin niin oli kuin olisin juossut maratoonin. Tottakai olen fyysisesti aika paljon ollut tekemättä mitään ja se tuntuu mutta uupumus tuntuu mielestäni erilaiselta. Se tuntuu niin kokonaisvaltaisesti.

Tarvitsen lepoa siis ihan fyysisesti ja myös henkisesti. Ja se mistä voin aloittaa niin itse armahtaa itseäni vähän. Vaadin itseltäni koko ajan epäinhimillisiä venymisiä. Kun uupuminen alkaa hiipiä puseroon vaatii tekoja lisää. Joten aika helppoa päätellä että siinä uupuu.

Yritän saada iltaisin levättyä ja yritän opetella antamaan itselleni "oikeutuksen" tähän vetämättämyyteen. Sillä olen sen ansainnut.