Eilen siis alkoi matka lääkkeettömyyteen siis totaalisesti. Tuskin
tulee helppoa ja olot nytkin jo vaihtelee kuin pörssikurssit. Välillä
todella huono ja sitten se meneee ohi.
Pelottaa todella paljon. Miten selviän vai selviänkö ollenkaan? No se selvinnee.
Oireista on sanottava että huimaus on ihan uskomatonta välillä töissä
tuntuu että kaatuu tuolin kanssa selälleen. Lisäksi on aivoissa jännä
paine ja ajatus kulkee takerrellen. Ahdistetus vanha kaverinikin tullut
moikkamaan. Välillä todella kouristavia ahdistuksia mutta selvinnyt
niistä.
Ja ajatuksena on aikana mielenkiintoinen se, että nämä
vieroitusoireiksi tulkittavat olot ovat paljon pahempia kuin
varsinainen masennus. Koen olevani ihan hyvässä vedossa ja haluais
jatkaa elämää eteenpäin ja uskomaton huimaus ja paine aivoissa jyytää.
Kyseessä on kuitenkin ihan fyysisiä oireita jotka voinee tulkita
vieroitusoireiksi.
Yks asia mikä vitutaa, että yhtäkkiä menny unet jotenkin ihan
vituilleen. Monien asioiden summa, mutta selkeästi aktivoitunut ton
vieroitusoireiden ja ahdistuksen myötä. Mut silti koen olevani ihan
keskeisimmiltä kohdilta hyvässä kunnossa vaikka nyt testataan mieltä ja
kehoa näillä vieroitusoireilla.
Toinen ajatus on että mistä tietää että onko nämä oloni olleet piilossa
lääkkeiden takana vai onko kyseessä vieroitusoireet? No se selvinnee
aikanaan. Mutta jos Efexor 75mg kapseli takaisi mulle todella hyvän
olon ja ilman sitä olis hirveitä ahdistuksia, niin kyllähän se pistää
epäilemään että voiko noin pieni annos oikeasti määrittää hyvän ja
huonon olon pelkästään. Tuskin. Siksi uskon kokevani vieroitusoireita
joihin mieli reagoi.
Peace,
torstai, 31. elokuu 2006
Kommentit