Toinen viikonloppu takana tässä projektissa. Se meni yllättävän hyvin.
Tunteet heittelee tosi paljon. Saatan tuntea suurta surua ja
alakuloisuutta yhtenä hetkenä ja toisena se on poissa. Eli vene vähän
keikkuu, mutta ei mielestäni pahalla vaan oikeastaan tosi
inhimillisellä tavalla sillä mä en taida edes haluta seilata niitä
täysin tyyniä vesiä. Vaikka tunneheittely tällä hetkellä on todella
epärationaalisia, hetkellisiä ja jopa outoja tunnen eläväni enemmän
kuin pitkään aikaan.
Unet on aika reisillä just nyt. Siis nukahdan ok mutta sellaista
heräilyä ja säpsähtelyä jne. Eli tosi katkonaista, mutta minkäs teet.
Jotenkin vaan asetan juuri nyt ilmenevän katkonaisen unen aika
kiinteästi sidonnaiseksi lääkkeenlopettamiseen. Mieliparkani tekee omaa
sopeutumistaan lääkkepitoisuuden alenemiseen, en mä osaa
olla vielä huolissani tai kyyninen että olisin matkalla tosi huonoon
kuntoon tai mitään. Mutta tottakai täytyy seurailla tarkkaan mikälin
esim nukahtaminen alkaa vaikeutua tai muu elämä alkaa tökkiä, niin
sitten täytyy taas katsoa uudestaan.
Olen vaan huomannut että tunteet palanneet. Siis aika älyttömässä
mittakaavassa, mutta ne varmasti tasaantuu. On todella upeaa tuntea
surua, kaipuuta, jännitystä, voimattomuutta ja olla samaistamatta sitä
siihen mitä mä olen. Olen muutankin kuin masennus. Olen ihminen.
maanantai, 7. elokuu 2006
Kommentit