Noniin. Viikonloppuna voimat sitten hetkeksi ehtyivät.

Tasan 3 viikkoa mennyt ilman kapseliakaan efexoria.
Ja pettymyksekseni pakko sanoa, että olo oli viikonloppuna huono, todella huono. Jouduin lauantaina turvautumaan yhteen rauhoittavaan kun en millään saanut rauhoituttua nukkumaan.

En koe olevani masentunut, vaan oksetusta, päänsärkyä, sekavuutta, painetta päässä jne jne.

Ihmetyttää tosiaan kun on kulunut jo 3 viikkoa, eikö pikkuhiljaa vois alkaa helpottamaan nämä vuoristorataoireet? No kai ne jossain vaiheessa.

Ongelma on että alitajuisesti kroppa ja mieli jännittyy kun olo on fyysisesti todella huono. Ja sitten se väsyttää ja kun väsyä kertyy tarpeeksi niin alkaa mennä ajoittain toivo. Vaikka kaikki on noin mentaalisesti hyvin.

Oivallus:
Vieroittuminen lääkkeestä on itseasiassa henkisesti todella vaikea prosessi, koska ei voi milloinkaan tietää mikä on vieroitusoiretta ja mikä uusiutunutta masennusta. Kroppa ja mieli vetää pelosta kokonaisvaltaisen lukon päälle kun vieroitusoireet alkavat ilmetä. Sitä alkaa  valmistua pahimpaan ja siitä alkaa itsensä seuraamisen noidakehä. Ja se mikä siihen auttaa on antautua sille ololle ja antaaa itselleen vähän armoa välillä.

Mutta toiveikkaksi lopuksi sanon, että kaikki selviää aikaan ja uskon että oloni tasoittuu varmasti. Ainakin nämä kaikista pahimmat fyysiset oireet oksetus, huimaus, päänsärky.

"Luovutan. Nyt mä luovutan. Tähän aikaan aamusta mitään en voi tehdä millekään. Antaudun. Joo, mä antaudun. Lattialla, pölyssä makaan." Jonna Tervomaa / Myöhemmin.