Noniin. Viikonloppuna voimat sitten hetkeksi ehtyivät.
Tasan 3 viikkoa mennyt ilman kapseliakaan efexoria.
Ja pettymyksekseni pakko sanoa, että olo oli viikonloppuna huono,
todella huono. Jouduin lauantaina turvautumaan yhteen rauhoittavaan kun
en millään saanut rauhoituttua nukkumaan.
En koe olevani masentunut, vaan oksetusta, päänsärkyä, sekavuutta, painetta päässä jne jne.
Ihmetyttää tosiaan kun on kulunut jo 3 viikkoa, eikö pikkuhiljaa vois
alkaa helpottamaan nämä vuoristorataoireet? No kai ne jossain
vaiheessa.
Ongelma on että alitajuisesti kroppa ja mieli
jännittyy kun olo on fyysisesti todella huono. Ja sitten se väsyttää ja
kun väsyä kertyy tarpeeksi niin alkaa mennä ajoittain toivo. Vaikka
kaikki on noin mentaalisesti hyvin.
Oivallus:
Vieroittuminen
lääkkeestä on itseasiassa henkisesti todella vaikea prosessi, koska ei
voi milloinkaan tietää mikä on vieroitusoiretta ja mikä uusiutunutta
masennusta. Kroppa ja mieli vetää pelosta kokonaisvaltaisen lukon
päälle kun vieroitusoireet alkavat ilmetä. Sitä alkaa valmistua
pahimpaan ja siitä alkaa itsensä seuraamisen noidakehä. Ja se mikä
siihen auttaa on antautua sille ololle ja antaaa itselleen vähän armoa
välillä.
Mutta toiveikkaksi lopuksi sanon, että
kaikki selviää aikaan ja uskon että oloni tasoittuu varmasti. Ainakin
nämä kaikista pahimmat fyysiset oireet oksetus, huimaus, päänsärky.
"Luovutan. Nyt mä luovutan. Tähän aikaan aamusta mitään en voi tehdä
millekään. Antaudun. Joo, mä antaudun. Lattialla, pölyssä makaan."
Jonna Tervomaa / Myöhemmin.
maanantai, 18. syyskuu 2006
Kommentit